OI UTTAKLEIV MINKÄ TEIT

Jokaiselle on oma paratiisinsa ja omani on ehdottomasti ja ilman yhtään epäröintiä Uttakleiv. Sain yöpyä tällä aivan uskomattomalla rannalla kaksi yötä kesäkuussa 2017. Uttakleiv sijaitsee Norjassa Lofooteilla Vestvågøyn saarella. Tämä oli toinen kertamme noilla epätodellisen kauniilla Lofooteilla. Ensimmäinen kertamme onkin aivan oma outo tarinansa ja haluan pyhittää sille ja ylipäänsä Lofooteilla oman postauksen. Tällä kertaa haluan keskittyä vain ja ainoastaan tähän paikoista kauneimpaan. Saimme vinkin Uttakleivistä Facbookin kautta. Arvoimme kauan parin muun vaihtoehdon välillä, mutta päädyimme Uttakleiviin lopulta ihan vain sen vuoksi, että autolla pääsee aivan perille saakka. Ja onneksi päädyimme. Uttakleiv beachille pääsee ajamalla Hauckland beachiltä lähtevän tunnelin kautta. Tunneli ei ole pitkä, mutta yksikaistainen. Ohituspaikkoja on kuitenkin useampi eli jopa minä kykenisin ajamaan sen läpi. Olettaen siis, että mieheni antaisi minun joskus ajaa. Mutta ajoimme siis tunnelin läpi ja mikä näky meitä sen jälkeen odottikaan.

Jos Uttakleivistä pitäisi sanoa ensimmäisenä mieleen tulevat sanat, olisivat ne lampaat ja meren kohina. Molempia nimittäin riitti. Samoin valkoista hiekkaa ja upeaa rantakivikkoa. Maisemahan oli pysäyttävä. Tuntui kuin olisi ollut maailman laidalla. Ranta sijaitsee laaksossa, jossa lampaat laiduntavat vapaina valtavissa aitauksissa. Niitä oli kaikkialla ja ne tuntuivat liikkuvat kolmen ryhmissä. Ne eivät juuri ihmisistä piitanneet vaan taitavasti aina väistivät. Ainoan kerran saimme jonkin reaktion niistä aikaan, kun mieheni kävi toisena yönä ulkona pissalla. Eräs pikkulammas närkästyi kovasti moisesta röyhkeydestä ja muistaa varmaan edelleen sen vulgaarin suomalaisen nurmikkopissijän. Joku kommentoi Uttakleivin Facebook-sivuilla, että lampaiden jätökset olivat todella häiritseviä. Me emme kokeneet asiaa näin. Toki kävellessä täytyi pitää katse maassa, mutta emme jaksaneet asiasta mieltämme pahoittaa. Myös wc-tilat joku koki hirvittäviksi. Me taas olimme onnellisia, ettei tarvinnut kyykkiä kuopan yllä. Lisäksi rannalla oli puhdasta juomavettä saatavilla. Tämä oli ainakin itselleni ehdoton plussa. Minullahan on reissussa aina krooninen paniikki veden riittävyydestä ja tiedän mieheni olleen vesijohdosta salaa erittäin helpottunut. Parkkipaikalla oli kyltti, jossa näkyi hinnasto yöpymisestä sekä tilinumero. Hintaa en muista, mutta ei se kovin korkea ollut.

uttakleiv1

Saapuessamme rannalla ei ollut kuin lähinnä päiväretkeläisiä. Saimme siis vapaasti valita leiripaikkamme. Valmiita tulipaikkoja oli useita, samoin pöytiä tuoleineen. Päätimme leiriytyä hieman sivummalle. Meillä oli pieni kuohari sekä valkoviini mukana. Mieheni päätti, että ne olisi saatava kylmiksi ja ajoi vielä muutaman kilometrin päähän huoltoasemalle hakemaan jäitä. Minä jäin yksin tekemään leiriä ja pystytin ensimmäistä kertaa yksin teltankin. Tästä ylpistyneenä päätin tehdä jotain muutakin tehokasta. Huomasin rannalla runsaasti ajopuuta ja päätin kerätä niitä poltettavaksi. Mutta vitut ne mitään ajopuuta olleet, vaan jotain merkillistä kuivunutta jättilevää.  Mieheni saapuessa olin kerännyt niitä jo melkoisen keon. Hän ei hennonnut sanoa, että eivät ne taida valitettavasti polttopuusta käydä. Se kävi itsellenikin hyvin nopeasti selväksi. Mötikät syttyivät kyllä, mutta savuttivat perkeleesti ja haju oli yököttävä. Ei ihme, että paikkikset olivat tuijottaneet minua niitä kerätessäni. Pitivät varmaan täytenä urpona. Mieheni kuitenkin löysi onneksi hylätyltä leiripaikalta oikeita polttopuita ja saatiin toimiva nuotio aikaan. Jatkossa siis omat polttopuut mukaan!

Aiemmassa postauksessani kerroin, kuinka en enää haaveile Mojitoista valkeilla hiekkarannoilla. Sen verran vedän sanani takaisin, että tästä valkeasta hiekkarannasta kyllä haaveilen vieläkin. Tosin tällä kertaa emme juoneet Mojitoja, mutta pullon valkkaria ja kuohuvaa kyllä joimme. Jos elämässä joskus on ollut täydellisen seesteinen hetki, niin se oli tuona iltana. Pohjoisen kesän ilta-aurinko, aaltojen pauhu, nuotion rätinä ja rauha. Hyvää valkkaria unohtamatta. Istuimme myöhään yöhön. Aurinko ei missään vaiheessa laskenut. Muita yöpyjiä oli muutama muu seurue. Yöllä heräsin lampaan kellon kalinaan. Ilmeisesti telttamme vieressä kasvoi mehukkainta ruohoa.

uttakleiv2

Aamulla kävin meressä uimassa. Vesi oli aivan helvetin kylmää, enkä todellakaan olisi halunnut. Olin kuitenkin mennyt edellisenä iltana kehuskelemaan miehelleni, että minähän muuten uin tuolla. Ylpeys ei antanut periksi perua sanojani. Olimme alun perin suunnitelleet yöpyvämme vain yhden yön. Aamupuuron jälkeen siis pakkasimme leirimme kasaan. Mies oli jo edellisenä iltana katsonut erästä laaksoa ympyröivää nyppylää ja huomannut sen päällä olevan ihmisiä. Aamulla hän totesi, että me muuten kiipeämme sinne tänään. Kerroin jo edellisessä tekstissäni mieheni haasteista liikkumisen suhteen. Mutta tälläkin kertaa hän oli päättäväinen. Ajoimme siis tunnelin läpi sille toiselle rannalle, jolta reitti huipulle lähti. Minähän lähdin taas kerran soitellen sotaan, mutta tällä kertaa luulen miehenikin tehneen niin. Vaikka ei se sitä myönnäkään. Reittiä ei voi sanoa haastavaksi, mutta ei se helppokaan ollut. Välillä piti todella kiipeillä kivillä päästäkseen ylöspäin. Näin koko ajan, että miestäni sattuu kovin, mutta en viitsinyt tehdä siitä numeroa. Luulin monta kertaa, että saavumme aivan kohta huipulle, mutta huipun takaa löytyi aina uusi huippu. Välillä huimasi ja pahasti. Reitti meni joissakin kohdin hyvin kapeaa huippua pitkin. Molemmilla puolilla oli usean kymmenen metrin pudotus. Ja siellä ylhäälläkin oli lampaita. Taas selvisimme jollain ihmeen ilveellä perille. Eräs perhe oli saapunut juuri ennen meitä. Normaalisti olen hyvin umpimielinen ja huono puhumaan vieraille. Nyt pyysin heitä ottamaan meistä muutaman kuvan. Taisin jopa vitsaillakin. Huipulla oli myös laatikko ja vihko. Mieheni kirjoitti nimemme siihen. Näkymät olivat taas kuin toisesta maailmasta. Tällä kertaa ihastelimme niitä melkoisen tovin.

uttakleiv5

uttakleiv4

Paluumatkalla mieheni teki jotain todella hassua. Hän heittäytyi bimboksi. Hän keksi sormiensa olevan turvoksissa ja ei saanut vihkisormustaan irti. En kyllä vieläkään ymmärrä miksi sitä olisi pitänyt irti saada. Toki reitillä kulki paljon viehkeitä norjattaria, mutta en usko senkään olleen motiivina vimmaan saada sormus irti. Hän kehitti asiasta itselleen jo lähes paniikin, kunnes saavuimme somalle purolle. Kylmä vesi auttoi turvotukseen, sormus saatiin irti ja mies rauhoittui. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun hän hermostui reissuillamme jostain. Vieläkin vähän naurattaa. Turvotusepisodin jälkeen jatkoimme matkaa alas. Hitaasti, mutta varmasti pääsimme autolle takaisin. Loppumatkasta mieheni ei enää juuri puhunut. Mutta taas hän teki mahdottomasta mahdollisen. Jälkikäteen katsoimme kartasta, että nyppylällä oli korkeutta alle 500m. Toisaalta se lähti suoraan merestä eli nousua oli melkoisesti.

uttakleiv3

Nousun jälkeen menimme sinne toiselle rannalle. Porukkaa oli aivan valtavasti ja selvästi paikallisia. Tälle rannalle oli leiriytyminen kielletty, eli kyseessä oli päiväretkeläisiä. Vuokrattavissa oli kanootteja ja sup-lautoja. Kauempana oli kahvila. Muita palveluja ei rannalla ollut. Ranta oli suojaisessa poukamassa ja siksi vesi oli aivan tyyntä. Taas menin tyhmänä kehuskelemaan, että uisin jääkylmässä vedessä vähintään kymmenen metriä. Ja sen tein. Samalla huomasin, että rintani oli aivan kirkuvan punainen. Taas bimbo oppi jotain uutta. Pohjoisessakin voi palaa!

Monen vaiheen jälkeen päädyimme vielä toiseksi yöksi Uttakleiviin. Tällä kertaa ranta oli aivan täynnä yöpyjiä ja jouduimme leiriytymään kauemmaksi parkkipaikasta. Kävelymatkaa ei kuitenkaan kertynyt paria sataa metriä enempää eli edelleen leiriytyminen kävi todella pienellä vaivalla. Ilta oli kaunis, mutta ei niin lämmin kuin edellinen. Muutaman tunnin päästä sää muuttui hetkessä. Alkoi tuulla kovaa ja mereltä vyöryi sumupilvi. Monella tuli kiire saada telttansa pystyyn. Sinä yönä tuuli niin kovaa, että en juuri saanut nukuttua. Lampaatkin olivat vetäytyneet muualle. Aamulla meinasin telttaa purkiessani saada sen lentämään ulapalle. Siinä vasta olisikin ollut näky, kun telttamme olisi viilettänyt merta pitkin.

Uttakleiv on leiripaikkana mitä mainioin. Se sopii oikeastaan kaikille. Kävelyä ei juuri tule, mutta omaa rauhaa löytää, vaikka ihmisiä olisi enemmänkin. Hinta ei ole paha ja sen voi maksaa vaikka vasta kotiinpaluun jälkeen jos haluaa pihistellä mobiilidatan kanssa. Vessa ja juokseva vesi olivat omasta mielestäni jo lähes ylellisyyttä. Ainoa ärsyttävä piirre paikassa oli se, että kun sinne olisi päästävä jatkossa joka viikonloppu. Välillä, kun arki oikein vituttaa, palaan ajatuksissani tuolle rannoista kauneimmalle. Jos oikein pinnistän, voin kuulla pauhaavat aallot ja lampaiden kellon kalkatuksen. Lohduttaudun myös ajatuksella, että oli sitä paskaa paratiisissakin.

uttakleiv6

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s