MADEIRA

Olen käynyt Madeiralla kolmesti. Nämä kerrat ovat olleet vuosina 1994, 2002 ja 2015. Kolmena eri vuosikymmenenä on siis tullut tuolla saarella käytyä ja jokainen kerta on tietysti ollut ihan jo iästäkin johtuen täysin erilainen. Nyt kerron tuosta viimeisestä kerrasta. Se olikin häämatkani ja nyt toisen hääpäivän lähestyessä on juuri sopiva hetki muistella sitä. Yritän keskittyä kohteisiin ja maisemiin, mutta kyllä sitä siirappiakin tähän tekstiin mahtuu. Olinhan sentään reissussa vastavihittynä vaimona. Olimme Madeiralla viikon ja säät todellakin suosivat. Yhtenä päivänä satoi, muuten oli todella lämmin ja poutainen ilma. Paikalliset kertoivat, että syksyisin on aina yksi ilmojen puolesta täydellinen viikko. Liittyi muistaakseni johonkin pyhimykseen. Ja tuo viikko osui juuri meille. Meillä oli takana todella epäonninen vuosi, eli olikin ihan oikeus ja kohtuus, että tuo jokin minulle nimetön pyhimys meitä niin huomaavaisesti ajatteli. Madeiralla sää voi olla aika epävakainen ja vaikka saari ei ole iso, on siellä paljon omia mikroilmastojaan. Eli vaikka toisella puolella saarta paistaisi aurinko kun viimeistä päivää, toisella puolella tai viereisessä kylässä sataa aivan kaatamalla. Se on oikeastaan aika kiehtova puoli Madeirassa.

Nykyään Madeiralla vierailu ei automaattisesti tarkoita yöpymistä pääkaupunki Funchalissa, vaan vaihtoehtoja on muitakin. Saariryhmän toinen asuttu saari on Porto Santo. Itse en ole vieläkään kyseisellä saarella vieraillut, mutta nykyään matkansa voi varata koko ajaksi myös sinne. Toinen vaihtoehto on ottaa Funchalista yhteysaluskyyti ja lähteä päiväretkelle. Madeiralla rantavalikoima on aika suppea, mutta Porto Santolla rantoja löytyy enemmänkin. Näiden kahden lisäksi Maideiran saariryhmään kuuluu vielä viisi muuta saarta, mutta ne ovat tosiaan asumattomia. Itse Madeiran saarella suosittuja yöpymiskohteita Funchalin lisäksi ovat Camara de Lobos sekä Calheta. Välimatkat eivät ole millään muotoa mahdottomia ja paikallisliikenteellä pääsee liikkumaan hyvin ympäri saarta. Majoitusta on kaiken tasoista ja kaikille budjeteille. Me päätimme olla mukavuudenhaluisia porsaita ja häämatkan kunniaksi varasimme oikein juniorsviitin hieman hienommasta hotellista. Meillä kävi lisäksi aivan uskomaton munkki. Hotelli tiesi meidän olevan häämatkalla ja oli upgreidannut meidän panoramasviittiin. Emme ole koskaan ennen, emmekä varmasti tule majoittumaan niin hulppeasti. Hotelli oli muutenkin meille sille reissulle täydellinen. Takana oli tosiaan aivan paska syksy ja tarvitsimme lämpöä ja lepoa. Ja sitä saimme.

23602251_10155790357149898_309692656_n

Meillä ei ollut matkaan lähtiessämme mitään varsinaisia suunnitelmia. Vaikka ihan perinteisellä pakettimatkalla olimmekin, ei meitä todellakaan kiinnostanut mitkään yhteiset retket. Päätimme tutustua saareen ihan itse. Ensimmäisenä päivänä menimme köysihissillä Funchalin yllä vuorenrinteessä olevaan Monten kylään. Minä pelkään köysihissejä. Pahasti. Näitä kirjoittaessa tulee kyllä sellainen olo, että taidan olla melkoinen nöösi, kun olen aina kaikkea pelkäämässä. Mutta hissiin menin kuitenkin melko suosiolla ja ilman hyperventilaatiota. Ja olihan niitä maisemia kiva katsella. Erityisen sympaattista oli kurkistella yläilmoista ihmisten puutarhoihin. En voinut olla kunnioittamatta ihmisten viitseliäisyyttä. Niin haastavissa olosuhteissa ihmiset rinteellä viljelivät. Ylhäällä olisi ollut kasvitieteellinen puutarha, mutta meitä ei jotenkin vain kiinnostellut. Keinoja päästä alas rinteeltä oli monia. Olisi ollut mahdollista mennä hissillä takaisinkin. Lisäksi olisimme voineet laskea rinnettä perinteisellä madeiralaisella kelkalla. Kolmantena vaihtoehtona olisimme voineet etsiä jonkin kivan levadareitin takaisin kaupunkiin. Tuo kolmas vaihtoehto meillä olisikin suunnitelmissa, mutta emme löytäneet yhtäkään levadaa, vaan päädyimme kävelemään tulikuumaa ja järkyttävän jyrkkää asfalttitietä alas. Oli muuten karsein juttu ikinä. Tie jatkui ja jatkui. Loppua ei näkynyt. Puolivälissä omat reiteni tärisivät rasituksesta. En usko Suomesta edes löytyvän niin jyrkkiä teitä. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen olimme takaisin keskustassa. Älkää hyvät ihmiset vaan ikinä tehkö tätä samaa virhettä kuin me. Tulkaa vaikka sillä kelkalla alas jos ette muuta keksi.

En lähde kirjoittamaan sen tarkemmin jokaisesta päivästämme tai syömästämme ateriasta. Sen sijaan kerron käymistämme hienoista paikoista. En enää edes tarkkaan muista mitä teimme minäkin päivänä. Mutta aika varma olen, että heti toisena päivänä lähdimme veneretkelle. Kyseessä oli kansainvälinen veneretki katamaraanilla. Tarkoitus oli ajaa pitkin Madeiran rannikkoa ja löytää valaita ja delfiinejä. Minä olin jo etukäteen aivan hermona. Yllätys yllätys, pelkään kovaa aallokkoa. Mieheni onneksi tiesi mistä naruista tuoreen vaimonsa kanssa vetää. Niinpä hän haki minulle pienen lasillisen valkoviiniä, heti veneen lähdettyä satamasta. Merenkäynti ei ollut heti aluksi aivan mahdoton ja pystyin hieman rentoutumaan ja nauttimaan maisemista. Jossain vaiheessa uskaltauduin jopa siirtymään keulan verkkoon makoilemaan ja katsomaan merta. Kauemmas ulapalle mentäessä aallokko tietenkin kasvoi. Vaikka vatsassa väänsikin, en jostain syystä pelännyt yhtään. Jossain vaiheessa kapteeni ilmoitti, että nyt niitä valaita tuolla olisi. Aika kauan piti tiirailla, mutta viimein mekin huomasimme ne. En muista yhtään mitä valaita ne olivat. Ei kuitenkaan mitään isoja ja niitä oli viisi tai kuusi. Tuntui jotenkin hurjalta maata verkossa valaiden uidessa ympärillä. Jossain vaiheessa käännyimme takaisin. Paluumatkalla aaltojen pärskeet kastelivat meidät täysin, mutta vieläkään en pelännyt. Ei hajuakaan, että mistä moinen rohkeudenpuuska.

23515819_10155790357304898_708333060_n

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton. Vuokraus kävi varsin jouhevasti, eikä ollut edes mitenkään erityisen kallista. Kukaan ei varmaan tässä vaiheessa ylläty, kun kerron, että mies ajoi. Luojan kiitos hän ajoi. En olisi muuten tässä kirjoittamassa kokemuksistamme. Oikeasti liikenne Madeiralla ei ole kyllä mitenkään mahdotonta ja suurin osa teistä todella hyvässä kunnossa. Muutama huono tieosuus vielä oli. Saatoin hieman jännittää, kun ajoimme kaiteetonta yksikaistaista tietä, josta oli monen kymmenen metrin suora pudotus mereen. Kaikkein kamalinta oli, että näillä osuuksilla oli myös tunneleita. Ne olivat hyvin kapeita, pimeitä ja märkiä. Näytti siltä, kuin joku olisi louhinut ne käsin. Varmaan kyllä olikin. Taas mieheni tunnisti tuoreen vaimonsa hädän ja löysi oikeat sanat rauhoittamaan. Kuinkas muutenkaan. Kaikkein eniten sai pakaroita jännittää, kun auto tuli näillä osuuksilla. Tuntui, että vaihtoehtoina oli törmäys tai syöksy kuolemaan. Kumpaakaan ei onneksi tapahtunut. Meillä ei ollut ajellessamme varsinaisesti mitään päämäärää. Kiersimme puolet saaresta. Kävimme Cabo Giraolla, joka on noin 580 metrin suora pudotus mereen. Olin käynyt siellä ennenkin, mutta tällä kertaa vastassa oli jotain uutta. Paikalla avattiin lasinen tasanne 2012 ja voin sanoa, että kyllä pelotti. Aika pitkään mieheni sai suostutella ennen kuin astui lasin päälle. Olihan siinä hieno katsella maisemia, mutta tuntui kyllä hyvältä lähteä pois. Toinen tuona päivänä käymämme huima paikka oli Pico Ruivo. Tai ainakin sen huipulle vievän reitin alussa. Tämä Madeiran korkein huippu kohoaa 1862 metrin korkeuteen. Eksyimme paikalle oikeastaan vähän vahingossa. Satuimme vain näkevään kiinnostavan tien ja lähdimme ajamaan ylös sitä pitkin. Tällä kertaa kävimme parkkipaikalla vain kääntymässä. Kävimme useammassa paikassa katsomassa upeita aallokoita, maisemia ja muuten ajelimme vain. Oli ihana päivä.

madeira_rotko.png

Ehkä ikimuistoisin juttu koko matkalla oli jeeppisafari. Kuulostaa ehkä hieman tylsältä enkä itsekään lähtenyt useamman tunnin kestävälle retkelle kovin suurin odotuksin. Mutta retki paljastuikin ihan huippujutuksi. Syynä olivat aivan ihana kuskimme Vitor, sekä retkiseuraksemme osunut vanhempi saksalainen pariskunta. Vitor oli hersyvine nauruineen vaan niin mahtava. Häntä nauratti kaikki, varsinkin omat juttunsa. Vitor tuli siis hakemaan meidät hotelliltamme kunnon nelivetomaasturilla. Siitä suuntasimme hakemaan vielä toisen pariskunnan. Vitor antoi tosiaan mennä ja kaasutti hulluna pitkin katuja. Minä tietenkin puristin kouristuksenomaisesti kahvaa. Miestäni vain nauratti. En tajua miten yksikään auto ei saanut kolhuja, tai ihminen päätynyt liikkumattomaksi mytyksi katuun sillä menolla. Kai madeiralaiset saavat jo äidinmaidon mukana kyvyn ajaa pelottomasti ja hullun lailla. Poimittuamme saksalaiset kyytiin, suuntasi Vitor auton keulan ylös rinteille. Kyllä väänsi vatsassa, sen verran vertikaalia touhua oli. Kävimme erilaisilla näköalapaikoilla. Lisäksi vedimme välillä todellista offroadia aivan pusikossa. Vitor poimi kattoluukun kautta kaiken maailman merkillisiä hedelmiä ja laittoi meidät maistamaan niitä. Yhdenkään nimeä en enää muista, mutta kaikki maistui niin hyvältä. Ja eipä niillä nimillä mitään tekisikään. Tämän maalaispitäjän kyläkaupan eksoottisin hedelmä on ananas. Alkuun emme juuri olleet saksalaisten kanssa jutuissa, mutta ajan kuluessa tunnelma tiivistyi ja lämpeni. Niinpä tuntui aivan luonnolliselta, että pariskunnan vanha herra maistoi lasistani juomaani, kun pysähdyimme tauolle, tai ”pee, poo and poncha- breakille”, kuten Vitor asian ilmaisi. Poncha on madeiralainen hunajasta, sitruunanmehusta sekä sokeriruokoviinasta valmistettu alkoholijuoma. Poncha vapautti tunnelmaa entisestään ja retken jälkeen hyvästelimme saksalaiset kuin vanhat ja rakkaat tuttumme. Viimeisenä kokonaisena päivänä vuokrasimme auton uudelleen. Tuo päivä olikin se ainoa sadepäivä. Suunnitelmana oli nyt kiivetä Pico Ruivon huipulle, mutta parkkipaikalla totesimme tilanteen mahdottomaksi. Koko huippu oli sadepilven sisällä ja emme yksinkertaisesti olleet varustautuneet tarpeeksi hyvin. Siksi oli vaan nieltävä pettymys ja suunnattava muualle. Päädyimme sitten kiertämään koko saaren ympäri. Minulle tulee autossa mutkaisella tiellä helposti huono olo, mutta tällä kertaa mieskin valitti sisuskalujensa olevan aivan solmussa. Niin loputtoman mutkaisia teitä ajoimme. Välillä pysähdyimme syömään aivan ihania lihavartaita. Ja oltiin tietenkin niin helvetin onnellisia ja rakastuneita. Tuosta toisesta päivästä auton kanssa liikenteessä on oikeasti jäänyt mieleen sade, maisemat, huonovointisuus, lihavartaat ja rakkaus. Eikä juuri muuta. Toisaalta tarvitseeko sitä häämatkaltaan muuta muistaa edes? Pahoinvoinnin voisin kyllä tuosta listasta vetää pois. Mutta oli kyllä täydellinen päivä suuhun nousevista mahahapoista huolimatta. Madeira oli häämatkakohteena meille aivan täydellinen. Matkaan sisältyi sopivasti kaikkia kivoja elementtejä. Ja tuli sitä pelkokerrointakin. Rouva ainakin pääsi ehkä taas muutamasta pelostaan ja on vähän vähemmän haastava vastaisuudessa. Elin häiden jälkeen useamman kuukauden rakkauskuplassa. Tuolla matkalla se kupla ei päästänyt läpi mitään ikävää. Kipu, vitutus, sairaus ja väsymys olivat aivan toissijaisia juttuja. Madeiran lämpö, aurinko, viini, ruoka, vuoret ja Vitor pitivät huolen siitä, että raskaan vuoden jälkeen saimme viikon olla ihan kuin ketkä tahansa. Rakastuneita hupsuja vailla murheita. Sen takia tulen aina muistamaan Madeiran maagisena paikkana.

 

23548178_10155790357299898_529848096_n

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s