2018- PARAS VUOSI IKINÄ

Niin olen nyt päättänyt. Että tästä vuodesta tulee hyvä. Oikeastaan niin hyvä, että joskus vanhana muistelen tätä vuotta elämäni parhaana. Meinasin ensin kirjoittaa viime vuodesta. Oikein perata se läpi ja analysoida tapahtumat. Muutin kuitenkin mieleni ja päätin kuitata koko vuoden toteamuksella ”paska vuosi, mutta tulipahan nähtyä”.  Mitä sitä enää menneessä vellomaan. Ei kuulu tapoihini muutenkaan. Mieluummin suuntaan katseen tulevaisuuteen ja suhtaudun siihen yltiöpositiivisesti. Ja tällä kertaa tuntuu etteivät nämä toiveet ole täysin tuulesta temmattuja, vaan niillä on jopa katetta. Ja kyllä mielestäni universumi on sen meille jo tässä vaiheessa velkaa. Usean vuoden siinä itsessään rämpimisen jälkeen on meidän vuoro kokea onnistumisia onnistumisien perään.

Mitä tämä vuosi sitten oletettavasti tuo tullessaan? Aika paljon muutoksia ainakin. Kuopukseni aloittaa koulun ja päiväkotimaailma saa näin hänen kohdallaan päätöksensä. Vielä kun miehen pikkuinen saadaan joskus tulevaisuudessa samaan vaiheeseen, on perheessämme pelkkiä koululaisia. Aika hurja ajatus! Mutta onhan sekin aika hurja ajatus, että synnyttämistäni lapsista 100% on syksyllä jo koulussa. Olen varmaan sitten virallisesti vanha. Esikoiseni aloittaa syksyllä jo 5.luokan. Tällä tavalla terveydenhoitajan näkökulmasta tuo tarkoittaa laajaa terveystarkastusta ja valistustuntia murrosiästä. Äidin näkökulmasta se tarkoittaa todennäköisesti enteilevän murrosiän räjähtämistä käsiin ja kuohahtavia tunteita. Ovia meillä ei onneksi voi paiskoa, koska niitä ei ole. Ainoastaan vessassa ja kuistilla. Ähäkutti siis tulevana murkkuni. Jälkikasvun kasvamisen lisäksi odotan tästä vuodesta töiden suhteen erittäin mielekästä. Aloitin lokakuussa uudessa työssä ja olen viihtynyt valtavan hyvin. Sopimukseni on määräaikainen, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että saisin jatkaa työssäni ainakin vuoden loppuun. Otin syksyllä melkoisen leap of faithin irtisanoutuessani vanhasta vakituisesta työstäni ja siirryttyäni somatiikan puolelta psykiatrian maailmaan. Nyt olen sitä mieltä, että tuo päätös pääsee top 3 elämäni  parhaat päätökset – listalle.

Olen useasti kirjoittanut puolisostani ja hänen terveydestään, lähinnä kivusta. Kipu on aika vittumainen kumppani. Nyt kuitenkin tällä hetkellä tuntuu, että tällä hetkellä kivulla ei ole meistä niskalenkkiä. Voipi olla, että tällä hetkellä me olemme selättäneet kivun emmekä suunnittele päästävämme sitä ihan heti takaisin päällemme. Kirjoitan nyt monikossa, vaikka vain toinen meistä joutuu fyysistä kipua tuntemaan. Mutta yhdessä me tässä kuitenkin olemme. Kipu ei ole mihinkään kadonnut, mutta tällä hetkellä se ei määritä elämäämme niin vahvasti. Varovaisesti toivon, että se olisikin tämän vuoden suunta. Meillä on nimittäin liikunnan ja seikkailujen suhteen suuria suunnitelmia tälle vuodelle. Olemme jo päättäneet lähtöpäivän kesän pohjoisen reissullemme ja tänä vuonna siitä saattaa tulla hyvinkin erilainen reissu. Ensimmäistä kertaa emme ehkä olekaan lähdössä kahdestaan. Tämä aiheuttaa itsessäni tietenkin lievää paniikkia, mutta pääsääntöisesti suhtaudun asiaan kuitenkin vain myönteisesti. Bimbon asperger-puolelle tekee oikein hyvää vähän rikkoa rutiineja ja päästää muitakin tällä minulle jo pyhäksi asiaksi muodostuneeksi perinteelle mukaan. Kunhan eivät rontit kajoa soittolistaani!  Kesän reissulla tulee varmasti liikuttua ja kiivettyä aiempia kertoja enemmän. Suunnitelmissa on myös palata Saanalle. Viimeksi Saana ei voittanut meitä, enkä ajatellut antaa sen voittaa tälläkään kertaa. Sen varmistamiseksi mieskin on päättänyt nyt viimein pikkuhiljaa saada itseään parempaan fyysiseen kuntoon. Ja tiedän hänen tällä kertaa pystyvän siihen. Tyttärenikin aina sanoo, että mieheni puupat haisevat voimalle (veljen pahalle ja hänen omansa yksisarvisille). Mitä muuta voi siis odottaa tällaiselta voima-puuppamieheltä, kuin rautaista kuntoa ensi kesäksi? Oma kuntoni tulee väkisinkin olemana edelliskesää parempi. Nuts Ylläs Pallas kolkuttaa jo paljon lähempänä ja treenit käyvät jo täydellä höökillä. Mutta niistä joskus myöhemmin lisää.

Eniten tämä vuosi tulee olemaan poikkeuksellinen jo pelkästään sen suhteen, että aloitin sen onnellisena. Vaikka viime vuosi yritti viimeiseen asti antaa turpaan, loppuvuodesta jaksoin jo torjua iskuja ja antaa vähän takaisinkin. Juuri tällä viikolla eräs työtoverini sanoi, että minusta oikein paistaa onnellisuus ja tyytyväisyys. Minusta kuulemma näkee, että osaan nauttia elämästä ja sen pienistä iloista. Tämä huomio ilahdutti, koska olen oikeasti viime vuosina aina pyrkinyt kaikesta huolimatta keskittymään hyviin asioihin. On se sitten naiivia tai ei, haluan edelleen nähdä kaikessa hyvää. Kyse on siitä kuinka asiat haluaa nähdä ja kokea. Näkyykö pilvessä hopeareunus. Onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä. Haiseeko puuppa pahalta vai yksisarviselta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s